6.11.2012

Asian tausta

A kuoli 16.4.2005. A:n kuolinpesän osakkaita olivat hänen lastensa C:n ja D:n luovuttua perinnöstä leski B ja lapset E, F ja G sekä C:n lapset H, I, J, K ja L sekä D:n lapsi M.

Turun käräjäoikeus oli 8.2.2007 määrännyt asianajaja X:n pesänselvittäjäksi ja -jakajaksi A:n kuolinpesään.

A ja B olivat 1.12.2002 tehneet keskinäisen testamentin, jonka mukaan toisen heistä kuoltua jälkeenjäänyt sai täyden ja rajoittamattoman omistusoikeuden kuolleen jäämistöön. Lisäksi testamentissa oli määrätty, että mikäli A:n lapset vaativat lakiosaansa, jälkeeneläneellä oli oikeus suorittaa se rahana.

Testamentti oli tullut lainvoimaiseksi. A:n perilliset olivat vaatineet lakiosiaan.

A:n kuolinpesään kuului puolet Asunto Oy osakkeista nrot 5897 - 6070. Puolet osakkeista omisti B. Osakkeet oikeuttivat puolisoiden yhteisenä kotina olleen 71 neliömetrin suuruisen huoneiston hallintaan.

B ilmoitti käyttävänsä perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaista oikeuttaan pitää mainittu asunto jakamattomana hallinnassaan. Lisäksi B ilmoitti maksavansa rintaperillisten lakiosat antamalla heille omistusoikeuden osaan huoneiston hallintaan oikeuttavia osakkeita.

Pesänjakaja vahvisti 30.11.2007 toimittamassaan osituksessa ja perinnönjaossa, että B:llä oli oikeus maksaa lakiosat Asunto Oy:n osakkeina, joita jäi rasittamaan hänen perintökaaren 3 luvun 1 a §:n mukainen vähimmäissuojansa. Lakiosien määriksi vahvistettiin 8 393,85 euroa. Perinnönjaossa B sai omistukseensa kuolinpesään kuuluneista Asunto Oy:n osakkeista 24,704 prosenttia. E:n, M:n, F:n ja G:n osuuksiksi tuli kunkin osalta 4,936 prosenttia osakkeista. H, I, J, K ja L saivat yhtä suurin osuuksin yhteensä 4,381 prosenttia osakkeista ja rahakokoelman.

Kanne Turun käräjäoikeudessa

M lausui B:tä, E:tä, H:tä, I:tä, J:tä, K:ta, L:ää, F:ää ja G:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että B ei voinut vedota yhtä aikaa sekä hänen hyväkseen tehtyyn omistusoikeustestamenttiin että perintökaaren 3 luvun mukaiseen eloonjääneen puolison suojaan eikä hän voinut maksaa lakiosia perintökaaren 3 luvun mukaisen suojan rasittamalla omaisuudella. B:n oikeus perintökaaren 3 luvun mukaiseen asumissuojaan oli rauennut, kun hän oli ottanut omistusoikeustestamentin vastaan ja omaisuus oli siirtynyt hänelle. Omaisuus oli tullut hänen omistukseensa eikä hänellä voinut olla samaan omaisuuteen hallintaoikeutta. Perintökaaren 3 luvun mukaiselle suojalle ei ollut edellytyksiä senkään vuoksi, että B:n vedottua lainvoimaiseen omistusoikeustestamenttiin hänelle oli lakiosien suorittamisesta riippumatta syntynyt saanto jäämistöön kuuluviin asunto-osakeyhtiön osakkeisiin ja hän oli siten saanut omistukseensa minimivaatimukset täyttävän asunnon.

Pesänjakajan ratkaisu perustui virheelliseen lain soveltamiseen. Sen vuoksi jakoon tyytyneiden perillisten kannanotoilla ei ollut merkitystä ja ratkaisu oli kumottava kokonaisuudessaan, vaikka jaon moite tulisi vain M:n hyödyksi.

Mainituilla perusteilla M vaati ensisijaisesti, että 30.11.2007 toimitettu jako kumotaan siltä osin kuin se koski lakiosien maksamista ja että jako palautetaan pesänjakajalle. Toissijaisesti M vaati vahvistettavaksi, ettei lakiosia rasita perintökaaren 3 luvun mukainen tai muukaan oikeus.

Vastaus

B vastusti kannetta ja vaati sen hylkäämistä.

B oli ilmoittanut pesänjakajalle, ettei hän suostunut suorittamaan lakiosia osaksikaan rahana. Sen vuoksi testamentti oli perintökaaren 7 luvun 5 §:n mukaisesti rintaperillisiä kohtaan tehoton siltä osalta kuin se esti heitä saamasta lakiosiaan. B oli vedonnut testamenttiin vain siltä osin kuin se ei loukannut rintaperillisten oikeutta lakiosiin. Tämän lisäksi B oli vedonnut perintökaaren 3 luvun mukaiseen suojaan. Tämä oikeus oli vahvempi kuin rintaperillisten oikeus lakiosaan eikä se ollut syrjäytynyt omistusoikeustestamentin vastaanottamisella tai siihen vetoamisella. B ei ollut saanut samoihin osakkeisiin sekä omistus- että käyttöoikeutta. Rintaperillisille oli annettu lakiosana osuuksia asunto-osakeyhtiön osakkeista. Näitä osuuksia rasitti B:n perintökaaren 3 luvun mukainen käyttöoikeus. Ratkaisu oli perintökaaren mukainen eikä perusteita sen muuttamiselle ollut. Jakoa ei voitu kumota tai muuttaa muiden siihen tyytyneiden perillisten osalta.

Käräjäoikeuden tuomio 30.3.2009

Käräjäoikeus lausui, että asiassa oli kysymys siitä, voiko leski vedota samanaikaisesti sekä hyväkseen tehtyyn omistusoikeustestamenttiin että perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaiseen oikeuteensa tilanteessa, jossa viimeksi mainittu oikeus tulisi koskemaan perillisille lakiosana tulevaa omaisuutta.

Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaan rintaperillisen jakovaatimuksen ja testamentinsaajan oikeuden estämättä eloonjäänyt puoliso saa pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn tai muun jäämistöön kuuluvan eloonjääneen puolison kodiksi sopivan asunnon, jollei kodiksi sopivaa asuntoa sisälly eloonjääneen puolison varallisuuteen.

Perintökaaren 7 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan testamentti on perillistä kohtaan tehoton siltä osalta kuin se estää häntä saamasta lakiosaansa jäämistöstä tai rajoittaa hänen oikeuttaan määrätä lakiosana tulevasta omaisuudesta.

Kuten perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin esitöistäkin (HE 225/1982, LaVM 12/1982) ilmeni, säännöksen tarkoituksena oli turvata lesken asumistason säilyminen puolison kuoleman jälkeen. Lesken käyttäessä säännöksen mukaista oikeuttaan hän ei saa omistusoikeutta oikeuden kohteena olevaan asuntoon tai sen osuuteen, mutta asunto jää hänen hallintaansa. Omistusoikeus oikeuden kohteena olevaan asuntoon tai sen osuuteen tulee siten vainajan perillisille, mutta he saavat omaisuuden hallintaansa vasta lesken oikeuden lakattua.

Lesken oikeuden perustuessa ensiksi kuolleen puolison hänen hyväkseen tekemään omistusoikeustestamenttiin leski saa omistusoikeuden kuolleen puolison omaisuuteen. Hän voi siten vapaasti luovuttaa omaisuutta ja hänen kuoltuaan se siirtyy hänen oikeudenomistajilleen. Ensiksi kuolleen puolison perillisillä on kuitenkin oikeus lakiosaan, jonka määrä on perintökaaren 7 luvun 1 §:n mukaan puolet heille lakimääräisen perimisjärjestyksen mukaan tulevan perintöosan arvosta.

Lähtökohtana on, että perillisen tulee saada lakiosaa vastaava omaisuus rajoittamattomaan hallintaansa. Perintökaaren 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan lakiosaa vastaava tai siitä puuttuva rahamäärä voidaan suorittaa myös rahana, ellei sitä ole testamentissa kielletty.

Yhtenä syynä perintökaaren 3 luvun 1 a §:n säätämiseen oli ollut se, etteivät puolisot voineet lakiosaa koskevien säännösten johdosta riittävästi turvata lesken asemaa testamenttimääräyksin. Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n säätämisen yhteydessä oli ollut esillä mahdollisuus laajentaa mahdollisuuksia määrätä eloonjääneelle puolisolle omaisuutta testamentissa esimerkiksi lakiosasäännöksiä heikentämällä. Tähän ei kuitenkaan ollut päädytty eikä perintökaaren 7 luvun säännöksiä ollut tässä yhteydessä muutettu. Tämän voitiin katsoa viittaavan siihen, ettei leski voinut perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaiseen suojaan vetoamalla jättää lakiosia maksamatta.

Oli kuitenkin selvää, että lesken jakamattomuussuoja voi joissakin tilanteissa kohdistua myös perillisille lakiosana tulevaan omaisuuteen. Näin oli laita ainakin testamentin saajan ollessa ulkopuolinen. Lisäksi tilanteessa, jossa testamenttia ei ollut, jakamattomuussuoja voi johtaa siihen, että pesän omaisuus jäi kokonaisuudessaan lesken hallintaan eivätkä rintaperilliset saaneet ennen lesken oikeuden lakkaamista heille perintönä tullutta omaisuutta hallintaansa. Rintaperillisen oikeus saada lakiosansa rajoituksitta väistyi tällöin lesken perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaisen oikeuden tieltä.

Perintökaaren 7 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetään nimenomaan testamentin tehottomuudesta. Vaatimuksen lakiosaomaisuuden rajoittamattomasta hallinnasta voitiin katsoa tarkoittavan sitä, ettei mikään testamentin saajan testamenttiin perustuva oikeus voinut rasittaa lakiosana annettavaa omaisuutta. Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaisessa jakamattomuussuojassa ei kuitenkaan ollut kysymys tällaisesta oikeudesta. Lisäksi käräjäoikeus totesi, ettei jakamattomuussuojan ulottaminen perillisille lakiosina tulevaan omaisuuteen poistanut lakiosaoikeutta tai vähentänyt sitä muutoin kuin siinä suhteessa, milloin perilliset saivat omaisuuden haltuunsa.

Laista tai perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin esitöistä ei käynyt nimenomaisesti ilmi, ettei lainkohdan mukainen suoja voinut tulla kysymykseen, jos leski vetosi hänen hyväkseen tehtyyn omistusoikeustestamenttiin tai ettei suoja voinut kohdistua rintaperillisille lakiosina tulevaan omaisuuteen silloin, kun testamentinsaajana oli leski. Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n säätämisellä oli pyritty nimenomaan lesken aseman parantamiseen. Tämä puhui sen puolesta, että lainkohtaa oli tulkittava lesken kannalta edullisesti. Tällaista tulkintaa tuki myös se, että tällä tavoin voitiin parhaiten turvata A:n testamenttaustahdon toteutuminen.

Edellä kerrotun perusteella käräjäoikeus katsoi, että M:lle oli voitu jakaa lakiosana murto-osa Asunto Oy:n puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn asunnon hallintaan oikeuttavista osakkeista, vaikka B oli ilmoittanut käyttävänsä perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaista oikeuttaan pitää asunto jakamattomana. Perinnönjakoa ei siten ollut toimitettu virheellisesti eikä perusteita sen kumoamiselle ollut.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kimmo Simola.

Turun hovioikeuden tuomio 24.3.2010

M valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui, että B eli testamentin hyväkseen saanut leski oli vedonnut testamenttiin, joka oli estänyt lakiosaperillisiä saamasta lakiosaansa. Leski ei ollut maksanut lakiosia rahana. Testamentti oli siten ollut perintökaaren 7 luvun 5 §:n nojalla tehoton lakiosaan oikeutettuja perillisiä kohtaan.

Osakkeiden jako perillisille oli perustunut pesänjakajan päätökseen tilanteessa, jossa kuolinpesässä ei ollut ollut muuta merkittävää varallisuutta kuin puolet asunto-osakkeista. Näin ollen testamenttiin vetoamisestaan huolimatta B ei lopulta ollut saanut omistukseensa asunnon hallintaan oikeuttavia osakkeita kokonaan ja oli näin ollen edelleen jakamattomuussuojan tarpeessa. B:n yritys saada omaisuus omistukseensa laillisen saannon perusteella ei voinut epäonnistuessaan johtaa siihen, että hän menettää leskelle laissa säädetyn suojan, jonka tarkoituksena oli turvata saavutetun asumistason säilyminen puolison kuoleman jälkeen.

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Allan Ahnger (eri mieltä), Mariitta Lehmus ja Mikko Suvanto. Esittelijä Erkki Reijonen.

Hovioikeudenneuvos Ahnger lausui eriävässä mielipiteessään, että leskellä oli ollut vaihtoehtoinen oikeus vedota joko hyväkseen tehtyyn omistusoikeustestamenttiin taikka perintökaaren 3 luvun 1 a §:n tarjoamaan asumissuojaan, mutta ei samanaikaisesti molempiin. Perinnönjako oli näin ollen jakoa moittineen M:n osalta perustunut virheelliseen laintulkintaan. Ahnger hyväksyi M:n moitekanteen. Pesänjakajan 30.11.2007 toimittama perinnönjako tuli siten M:n moitteen johdosta kumota siltä osin kuin se koski lakiosan maksamista hänelle ja palauttaa asia tältä osin takaisin pesänjakajalle perinnönjaon oikaisua varten.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Arvo ja B ovat 1.12.2002 tehneet keskinäisen testamentin, jonka mukaan toisen heistä kuoltua jälkeenjäänyt sai täyden omistusoikeuden kuolleen jäämistöön. Mikäli A:n lapset vaativat lakiosaansa, jälkeeneläneellä oli oikeus suorittaa se rahana. A on kuollut 16.4.2005. Hänen tyttärensä on luopunut perinnöstä tyttärensä M:n hyväksi. M on tehnyt B:lle lakiosailmoituksen, jossa hän on vaatinut lakiosaansa A:n jälkeen. Testamentti on lainvoimainen.

2. A:n kuolinpesän varoihin kuuluu puolet Asunto Oy:n osakkeista numerot 5897 - 6070. Toisen puolen osakkeista omistaa B. Osakkeet oikeuttavat puolisoiden yhteisenä kotina olleen huoneiston hallintaan. B:n varallisuuteen ei sisälly muuta kodiksi sopivaa asuntoa. B on vedonnut hyväkseen tehtyyn omistusoikeustestamenttiin ja perintökaaren 3 luvun 1 a §:n mukaiseen hallintaoikeuteensa.

3. Pesänjakaja on 30.11.2007 toimittanut osituksen ja perinnönjaon. Osituksessa A:ta jonkin verran varakkaampi B kieltäytyi avioliittolain 103 §:n 2 momentin nojalla luovuttamasta omaisuuttaan A:n perillisille. Osituksen jälkeen kuolinpesän varat ovat olleet 106 505,68 euroa, joista asunto-osakkeiden osuus on ollut 85 000 euroa. Pesän rahavarat ovat olleet 17 380,68 euroa ja velkojen määrä 22 567,18 euroa.

4. Pesänjakaja on todennut, että A:n jäämistö oli käytännössä muodostunut osuudesta asunto-osakkeisiin. Koska lakiosa maksettiin jäämistöstä, pesänjakaja on vahvistanut, että B:llä oli oikeus maksaa lakiosat asunto-osakkeista, joita jäi rasittamaan hänen perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukainen hallintaoikeutensa. Perinnönjaossa M:n omistukseen on määrätty 4,936 prosenttia osakkeista, joita rasitti mainittu hallintaoikeus.

5. M on moittinut perinnönjakoa ja katsonut, ettei leski voinut samanaikaisesti vedota hyväkseen tehtyyn omistusoikeustestamenttiin ja perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaiseen eloonjääneen puolison hallintaoikeuteen.

Korkeimman oikeuden kannanotto

6. Perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukaan rintaperillisen jakovaatimuksen ja testamentinsaajan oikeuden estämättä eloonjäänyt puoliso saa pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn tai muun jäämistöön kuuluvan eloonjääneen puolison kodiksi sopivan asunnon, jollei kodiksi sopivaa asuntoa sisälly eloonjääneen puolison varallisuuteen. Toisaalta testamentti on perintökaaren 7 luvun 5 §:n 1 momentin nojalla perillistä kohtaan tehoton siltä osin kuin se estää häntä saamasta lakiosaansa jäämistöstä tai rajoittaa hänen oikeuttaan määrätä lakiosana tulevasta omaisuudesta.

7. Perintökaaren 3 luvun 1 a §:ssä ei ole säännelty kysymystä siitä, voiko eloonjäänyt puoliso saada hyväkseen sekä lainkohdassa tarkoitetun vähimmäissuojan että hänen hyväkseen tehdyn omistusoikeustestamentin oikeudet. Asiaa ei ole käsitelty myöskään lainkohdan esitöissä.

8. Korkein oikeus toteaa, että perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin tarkoituksena on nimenomaan turvata leskelle hänen saavuttamansa asumistason säilyttäminen puolison kuoleman jälkeen (HE 225/1982 vp s. 10). Säännöksen sanamuodosta ilmenee, että lainkohdan mukainen lesken hallintaoikeus syrjäyttää sekä rintaperillisen että testamentin saajan oikeuden. Hallintaoikeuden saamiselle ei ole säädetty mitään muita edellytyksiä kuin, että leski vaatii sanottua oikeutta, eikä sitä estä mikään muu seikka kuin, että lesken omaan varallisuuteen kuuluu kodiksi sopiva asunto. Lainkohdan mukaan hallintaoikeuden saamisen edellytyksenä ei siis ole esimerkiksi etujen punninta tai tarveharkinta lesken ja rintaperillisten välillä, eikä sitä estä esimerkiksi lesken oman varallisuuden suuri arvo eikä myöskään leskelle annettavat aviovarallisuusoikeuteen tai muut perintöoikeuteen perustuvat oikeudet. Tällaisesta sääntelytavasta voidaan päätellä, että lesken asema on tarkoitettu hyvin vahvaksi muihin jäämistötahoihin nähden ja se pitäisi olla helppo toteuttaa.

9. Jos kuolleen puolison jäämistön pääasiallisena varallisuutena on puolisoiden yhteinen asunto tai osa siitä, ja jos lesken lakisääteinen hallintaoikeus asuntoon syrjäytyisi hänen vedottuaan hyväkseen tehtyyn omistusoikeustestamenttiin, testamenttiin perustuva oikeus ei takaisi leskelle samanlaista hallintaoikeuden turvaa kuin lain mukainen oikeus. Jos leski saisi vain testamentin mukaisen oikeuden eikä hänellä esimerkiksi vähävaraisuutensa vuoksi olisi mahdollisuutta suorittaa rintaperillisten lakiosia rahana, tuloksena olisi yhteisomistussuhde, joka voitaisiin joutua purkamaan. Tällainen lopputulos olisi ristiriidassa perintökaaren 3 luvun 1 a §:n tarkoituksen kanssa.

10. Jos taas leski joutuisi tyytymään pelkkään asumisoikeuteen eikä hänellä olisi oikeutta saattaa testamenttiin perustuvaa oikeutta voimaan, se voisi puolestaan johtaa epätyydyttävään testamenttausvapauden rajoittamiseen. Jos leski joutuisi esimerkiksi olosuhteidensa muuttumisen takia luopumaan hallintaoikeudestaan, hänellä ei olisi sitä turvaa, jota puolisot olivat keskinäisellä testamentilla kenties juuri tätä tilannetta silmällä pitäen tarkoittaneet.

11. Näin ollen ei ole ilmennyt perusteita sille, etteikö leskelle voitaisi perinnönjaossa antaa sekä perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentissa tarkoitettu yhteistä kotia koskeva lakimääräinen hallintaoikeus että hänelle testamentissa määrätty samaa asuntoa koskeva omistusoikeus. Kun lisäksi rintaperillisen lakiosavaatimus väistyy lesken lakimääräisen hallintaoikeuden tieltä, rintaperillisten lakiosavaatimus on toteutettava perinnönjaossa lesken hallintaoikeutta kaventamatta, kuten tässä tapauksessa on tehtykin.

12. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että M:n lakiosa toteutetaan perinnönjaossa vasta B:n perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momenttiin perustuvan oikeuden jälkeen. Omistusoikeus asuntoon ja muuhun jäämistöön kuuluvaan omaisuuteen toteutetaan jaossa testamentin saajana olevan lesken ja rintaperillisten välisessä suhteessa perintökaaren 7 luvun 5 §:n ja 23 luvun 8 §:n mukaisesti, jollei testamentista muuta johdu. Kun testamentissa vain oikeutetaan testamentin saaja suorittamaan lakiosat rahana, B:llä ei ole velvollisuutta suorittaa lakiosia rahana. Kun A:n jäämistössä ei ole velkojen kattamisen jälkeen puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn asunnon lisäksi muuta omaisuutta lakiosien maksamiseen ja kun B ei ole velvollinen suorittamaan lakiosia rahana pesän ulkopuolisilla varoilla, perinnönjaossa M:lle on pesänjakajan määräämin tavoin määrättävä omistusoikeus jäämistöön kuuluviin asunto-osakkeisiin hänen suhteellista lakiosaa vastaavaan osuuteensa osakkeista ja määrättävä omistusosuutta rasittamaan B:n perintökaaren 3 luvun 1 a §:n 2 momentin mukainen oikeus pitää kyseinen asunto jakamattomana hallinnassaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Pasi Aarnio ja Ilkka Rautio. Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen.